Asiakas toimintamme ytimessä jo 50 vuotta
| 5 lokakuu 2009
Juhlistamme Securitaksen 50-vuotista taivalta hyvissä tunnelmissa, joskin vahvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Olemme kulkeneet pitkän tien Suomen
Teollisuuden Vartiointi Oy:stä yhdeksi toimialamme johtavista kansainvälisistä yrityksistä.
Toimintamme on aina perustunut asiakkaidemme tarpeiden ja toiminnan turvaamiseen heille parhaiten soveltuvin turvallisuuspalveluin ja -ratkaisuin. Olemme myös keskittyneet puhtaasti turvallisuusalan ratkaisujen tuottamiseen. Olemme luoneet Suomeen kymmenien vuosien aikana markkinoiden monipuolisimman turvallisuusalan palveluvalikoiman.
Turvallisuudesta on tullut kansalaisille ja myös yrityksille perustarve, jota tavoitellaan tietoisesti. Turvallisuutta ei enää pidetä itsestäänselvyytenä, joka on jätetty yhteiskunnan harteille. Yksittäiset ihmiset, perheet, yritykset ja organisaatiot ovat oivaltaneet, että tarvitsemme turvallisuuden tunnetta hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn vaalimiseen kaikilla elämän osa-alueilla. Turvallisuudesta on tullut kilpailukyvyn keskeisimpiä kulmakiviä, jonka eteen täytyy myös tehdä töitä. Yrityksille se on osa vastuullista toimintaa.
Yhteiskunta ei pysty tänä päivänä tuottamaan kaikkia kansalaisten ja organisaatioiden tarvitsemia turvallisuuspalveluja, vaan niiden tuottamiseen tarvitaan yhä enemmän myös yksityisiä palveluntarjoajia. Samalla yksilöiden ja organisaatioiden on otettava yhä enemmän vastuuta omasta toiminnastaaan. Tiedon, toiminnan ja omaisuuden turvaamisesta on tullut yhä tärkeämpää.
Teknologian nopea kehittyminen tarjoaa meille uusia mahdollisuuksia. Sähköinen maailma ja mobiiliteknologian kehittyminen tuovat jatkuvasti uusia ulottuvuuksia turvapalveluiden maailmaan. Teknologian kehittyminen vaatii palveluntarjoajilta ja henkilöstöltä yhä enemmän osaamista, uutta teknologiaa on osattava hyödyntää asiakkaidemme hyväksi. Securitaksessa olemme osanneet hyödyntää teknologiaa toimialamme terävimmässä kärjessä.
Securitas tarjoaa kansainvälisenä yhtiönä kansainvälisen verkoston tuen ja tietoa toimialamme parhaista käytännöistä, joista pääsemme hyötymään myös Suomessa. Olemme myös hyödyntäneet pitkän historian ja perinteiden tuomaa kokemusta toimintamme kehittämisessä.
Talouden laskusuhdanne vaikuttaa myös meidän liiketoimintaamme. Elämme vahvasti asiakkaidemme ja toimintaympäristömme muutoksen mukana. 3000 ammattilaisen työllistämällä Securitaksella on hyvät mahdollisuudet selvitä tästäkin markkinatilanteesta, ja saavuttaa talouden kääntyessä nousuun yhä vahvempi asema toimialamme johtavana palveluntarjoajana. Securitaksen perinteet, osaaminen ja palvelualttius tarjoavat siihen hyvät edellytykset.
Johtavana turvallisuusalan palveluntarjoajana ja työnantajana olemme tiiviisti mukana rakentamassa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja edistämässä kilpailukykyä. Palvelualojen missiona on tehdä suomalaisesta työstä Suomessa kansainvälisesti kilpailukykyistä. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisimman kustannustehokkaita palveluja, joilla he voivat turvata toimintaansa ja parantaa kilpailukykyään.
Kiitän asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja henkilöstöämme yhteisestä matkastamme. Toivon, että tämä tiivis yhteistyö kantaa meitä kaikkia myös tulevaisuudessa ja edistää turvallisuuden tunnetta kaikilla suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Jarmo Mikkonen
Toimitusjohtaja
Securitas Oy
-
Tulosta tämä sivu
Tulosta tämä sivu
Valitse ylävalikosta Tiedosto -> Tulosta tai Tiedosto -> Tulostuksen esikatselu
tulostaaksesi tämän sivun
-
Lähetä tämä sivu
-
Jaa tämä sivu
Jaa tämä sivu
[Missing text /topTools/sharethispage/instructions for fi]