Oma koti, paras paikka
Securitas 24Koti -palvelu on yhä halutumpi. Noora, Merja ja Timo Kellari tulivat palvelun asiakkaiksi turvatakseen omaisuutensa murtojen ohella myös muilta vahingoilta.
Kellarin perhe asuu rauhallisella pientaloalueella Uudellamaalla. Alueella naapurit pitävät toki tavalliseen tapaan silmällä myös toistensa asuntoja mutta yksin tämä ja takalukko eivät enää tuntuneet riittävältä. Keväällä 2009 Kellarit päättivät hankkia itselleen Securitaksen 24Koti-palvelun.
” Viisitoista vuotta sitten olisin varmasti ajatellut, että vain poikkeuksellisen varakkaiden kannattaa hankkia kotiinsa hälytysjärjestelmä. Maailma tuntuu sittemmin muuttuneen. Suomessa tehdään nykyisin peräti 20 asuntomurtoa päivässä ja osa ihan tavallisten perheiden asuntoihin. Kodin hälytyspalvelu tuntui tepsivältä vaihtoehdolta ehkäistä vahingon tai murron sattumista omalle kohdalle”, perheen isä Timo Kellari kertoo.
Kellareiden hankkima Securitaksen 24Koti -palvelu on kotien turvallisuuden takaamiseen suunniteltu kokonaisvaltainen palvelu. Siihen kuuluvat paitsi laadukkaat tekniset laitteet, myös Securitaksen maanlaajuinen hälytyskeskuspalvelu vartijoineen. Palvelu vahtii kotia murtojen ohella myös tulipaloilta, vesivahingoilta ja pitkäkestoisilta sähkökatkoksilta ympärivuorokautisesti. 24Koti-pakettiin kuuluu muun muassa savu- ja liiketunnistimet, ovitarrat sekä luvattomasta tunkeutumisesta ilmoittava oven magneettikosketin. Palveluun voi lisäksi hankkia myös lisälaitteita, kuten esimerkiksi ylimääräisen savuntunnistimen olohuoneen ohella makuutilaan tai lastenhuoneeseen.
Kellareilla ei ole onneksi ollut vielä hälytystilannetta kotonaan. Mutta jos sellainen tulisi, lähtisi järjestelmästä hälytys Securitaksen hälytyskeskukseen, josta paikalle kutsuttaisiin vartija ja samalla ilmoitettaisiin sattuneesta hälytyksestä myös asukkaille. Paikalle tullut vartija pyytäisi puolestaan paikalle apuvoimia tai viranomaiset, mikäli tilanne sitä vaatisi.
”Hälytyksen sattuessa Securitaksen vartijaverkostonlaajuus on iso etu. Koska yhtiöllä on toimintaa kautta maan, vartijat ehtivät hälytysten sattuessa kohtuuajassa kaupunki- ja taajamaasutuksen ohella myös kesämökeille”, Timo tuumii. ”Asiakkaana arvostan myös palvelunhelppoutta. Pakettiin kuuluvat veloitukseton laitteiden asennus sekä suunnittelu, minne liiketunnistimet, ulkotarrat sekä savuhälytin kannattaa sijoittaa. Asennuksen jälkeen palvelun käyttö on vaivatonta. Siitä kertoo jo sekin, että meidän perheessä palvelun otti ensimmäisenä haltuun kymmenvuotias tyttäremme”, Timo lisää vielä hymyissä suin.
-
Tulosta tämä sivu
Tulosta tämä sivu
Valitse ylävalikosta Tiedosto -> Tulosta tai Tiedosto -> Tulostuksen esikatselu
tulostaaksesi tämän sivun
-
Lähetä tämä sivu
-
Jaa tämä sivu
Jaa tämä sivu
[Missing text /topTools/sharethispage/instructions for fi]